18. tammikuuta 2011 Hyvää myöhäistä uutta vuotta kaikille! Siitä onkin sitten jo melkoisen pitkä aika kun viimeksi kirjoitin ihan tänne päiväkirjankin puolelle meidän menoista, pahoittelen. Hevoset ovat olleet kilpailutauolla marraskuusta saakka ja tallikin siinä sivussa pienoisella hiljaiselolla, vaikka kulisseissa olen kyllä ollut yhtä helposti tavoitettavissa kuin ennenkin. Oma kasvattimme Charmyard Bona Drag oli syksyn suurin ilonaihe tuodessaan kotiin KRJ-II - ja YLA2-palkinnot ollen samalla myös kaikkien aikojen ensimmäinen omistamani niin tehnyt virtuaalihevonen. Juhlan paikka! Muutama muu jalostuspuolen hevonen vielä odottelee laatuarvosteluvalmiutta, mutta eiköhän näitä mukavia uutisia kuulla ihan pikapuoliin muidenkin osalta. Kasvatustoiminta on myös ollut jonkin aikaa hieman jäissä, mutta siitä syytän yksinään valinnan vaikeutta. Myös ulkoasu vaihtui nopeasti tyylimuotoiluja päivittämällä.

Vanhemmat päivitykset


Sivuja päivitetty viimeksi 17.04.2012
VIRTUAALITALLI | A SIM-GAME STABLE

Raincome's Maia xx

englantilainen täysiveritamma
mustanruunikko, 164cm
syntynyt 14.09.2006
kasvattaja Honkaharjun virtuaalitalli
omistaja Rain (VRL-00128)
estepainoitteinen (re 150, me 140cm, ko heA)

KUVAGALLERIA KILPAILUTULOKSET
IKÄÄNTYMINEN PÄIVÄKIRJA & VALMENNUKSET

Raincome's Maia on ensimmäinen minulle itselleni jäänyt kasvatti Honkaharjun ajoilta, eikä suotta. Tammalla on suku jossa yhdistyvät kaksi vanhaa linjaa siten, että kaikki kantahevoseni ovat kaikki kolmen polven sisällä.

Maia on luonteeltaan kiltti ja äärettömän seurallinen. Se rakastaa ihmisiä ja on hevosistamme ensimmäisenä työntämässä päätään käytävälle kun ohitse kulkee joku jolta voisi saada rapsutuksen tai mitä parasta, vaikka makupalan. Välillä tamman ylitsevuotava sosiaalisuus voi käydä hermoille, varsinkin kun neiti on tunkemassa turpaansa jokaiseen ohikulkevaan syliin. Pahaa tamma ei kuitenkaan ikinä tarkoita. Maia on juuri niitä läheisriippuvaisia hevosia jotka eivät voi jäädä hetkeksikään yksin ja tarvitsevat jatkuvasti jotain seuraa tai vaihtoehtoisesti viihdykettä. Tästä syystä Maia täytyy aina tarhata aivan tallin läheisyyteen josta se näkee jatkuvasti edes yhden hevoskaverin ellei tarhaseuraa ole. Myös hoidettaessa tamma on yhtälailla kaikkien kaveri, mutta myös todella herkkä. Se inhoaa mahanaluksen harjausta, eikä pidä kovasti myöskään takajalkojen putsaamisesta. Koskaan Maia ei ole kuitenkaan potkinut tai näykkinyt, sen sijaan se tyytyy luimimaan ja väistelemään.

Ratsastaessa tamma on kovin energinen, ja joskus jopa yli-innokas. Touhotuksesta huolimatta se tottelee apuja vähintäänkin kiitettävästi mikäli ratsastajan hermot pitävät. Esteistä tamma pitää valtavasti, ja se innostuu silminnähden lähes pelkästä sellaisen näkemisestäkin. Maian hyppytyyli on sanalla sanoen ilmava, ja radalla se keskittyy ihmeen hyvin ottaen huomioon millaiselta häsellykseltä se yleensä näyttää ulkopuolisille. Tamma nauttii kyllä koulukuvioistakin, mutta se ei ole läheskään sen ominta alaa. Kotitallilla koulutreenit sujuvat yleensä aina hyvin, mutta kun tamman kanssa vihdoin päästään kisapaikalle se ei oikein malta keskittyä suoritukseen vaan katselee mieluummin ympärillä pyöriviä uusia hevostuttavuuksia ja ratsukoita. Pienemmissä kisoissa tämäkin tapaus pysyy sentään nahoissaan. Estekilpailuissa tamma tekee parhaansa, koska se rakastaa hyppäämistä ja silloin se ei huomaa edes niitä ratsukoita jotka kouluradalla niin häiritsevät... ainakaan tiiviin alkulämmittelyn ja paikkaan tutustumisen jälkeen.

i. Angel's Dream Keys xx
tummanruunikko, 165cm
ii. Angel's Million Keys xx
mustanruunikko, 163cm
iii. Hopalong Riquett xx
iie. Mirabella Million xx
ie. Star Theme's Impossible Dream xx
punarautias, 159cm
iei. Dollar's Dream xx
iee. Icon xx
e. Bacca's Bonita xx
tummanruunikko, 160cm
ei. T.P. Exciting Told xx
punarautias, 169cm
eii. Timotay KO xx
eie. True Dem Eship xx
ee. Maya xx
tummanruunikko, 168cm
eei. Carneval xx
eee. Silverhearted xx


Jälkeläiset

xx-t. Charmyard Nefertiti xx (i. Pharaol Texan xx)
s. 04.12.2010 | kasvattaja: Charmyard Stud | omistaja: Pientalli Sirke

trak-t. Charmyard Rebel Yell (i. Waterfall's Grapevine)
s. 20.01.2011 | kasvattaja: Charmyard Stud | omistaja: Vibaja

Disclaimer

Raincome's Maia xx on virtuaalihevonen ja kaikki näillä sivuilla esitetyt tiedot ovat fiktiota. 
Raincome's Maia xx is a sim-game horse and all content on this page is fictional. 
Kaikki kuvat © Tomasz Siergiej, kopiointi ehdottomasti kielletty!